Pura Vida!!

It's kind of cool

Riikka and Vida

Tarzan

Tarzan junior

It's my last few weeks of the journey and we arrived in Costa Rica. Everyone told us Costa Rica is expensive, full of american tourists and kind of fake place. All these things are true. Friend of a friend Riikka lives in Puerto Viejo, and we decided to come over and say hello. We spend one night in San Juan and took the bus back to the Caribbean the very next day. 

Puerto Viejo is a small town surrounded by beaches and has good surfing, it also has lively nightlife and yes,  it's full of tourists. First few days we spent in a hammock hostel, 4 dollars a night. But then we got sick of all the Elton John songs they played all day every day and decided it's time to upgrade the accommodation a bit. At this point we met lovely Riikka and her surfer boyfriend Gabriel and moved into town. We got a cheap deal in a hotel, 7 dollars a night, own room and a decent fan, so we took it. Soon we found out that the hotel is full of crazy people! The owners are on drugs all the time and just acting strange, nothing to be afraid about but just a bit annoying. Also, we hear the music from 4 different bars blasting every night. Earplugs would be handy.. But hey, it's cheap! 

The beaches are beautiful and the weather has been great. After a bit rusty start with Puerto Viejo we just decided to have fun, regardless of all the young americans and loopy heads who runs this hotel. Yesterday we started the day with yoga by the beach and then went on a trip with Riikka and her parents who are here on holidays as well to see the waterfalls nearby. Good day! Nice people and lots of laughs! 

Little Corn Island

Didn't have the guts to walk all the way to the end..


But Teemu had no problems.

Little Corn Island

Bushman! Big guy! Why you gotta be that way! The famous and feared dog that I fell in love with. Miss him already.


Midsummer mayhem. With Gen and Noa.

Happy!

Little Corn Island

Day trip to the north beach


They had the best lobster in this place, we ate here almost every night. And look at that cute little thing!




Sunny days..

Little Corn Island

Northside beach

Teemu caught a big bonefish and fed 6 people!

Fiddler crab

Paikka, jossa nauroin paljon, ulvoin koirien kanssa ja tapasin monta mukavaa ihmistä

Vietettyämme muutaman päivän San Juan De Surissa, päätimme lähteä takaisin Karibian puolelle Corn Islandille. Saarelle pääsee halvalla laivalla, mutta matka kestää pari vuorokautta. Me törsäiltiin ja mentiin lentäen, päästiin perille nopeasti ja vaivattomasti. Samalla näimme Nicaraguaa ilmasta käsin, money well spent.

Saarelta löysimme pian viihtyisän kämpän ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa vietimme erittäin laiskoja päiviä rannalla makoillen, korttia pelaillen, hummeria syöden, rommia juoden. Juhannustakin juhlittiin auringon nousuun asti! Samat reggae-kappaleet soivat päivästä toiseen, välillä suurin saavutukseni oli se, että sain luettua kirjaani edes pari lukua eteenpäin. Iltaisin istuttiin nuotiolla tai juteltiin muiden reissulaisten kanssa. Moni päivä oli tismalleen samanlainen kuin edellinen, pelkkää nautiskelua joutenolosta.

Sadekausi on alkanut ja välillä vettä tuli kaatamalla, toisinaan ukkosti ja salamoi isosti. Sade alkaa niin yllättäen ja yltyy kaatosateeksi minuuteissa. Juoksimme mutapolkuja pitkin suojaan, mutta silti kastuimme päästä varpaisiin asti. Illan tullen myos ravut tulevat esiin. Isoja fiddler- rapuja näkyi joka ilta, muutama asusteli meidän kämpän alla.

Heti ensimmäisenä päivänä tapasin liikuttavan otuksen nimeltä Bushman. Bushman on saaren kuuluisa koira ja se seurasi meitä joka paikkaan. Huvittavaa on se, että Bushman rakastaa häntä rapsuttelevia turisteja, mutta paikalliset kutsuvat koiraa rasistiksi, silla koira ei pidä lokaaleista vaan hyökkäilee heidän kimppuunsa! On kuulemma tappanut muita koiriakin. Paikalliset huutelivat: "Bushman, why you gotta be that way!" aina kun koira säikytti heidät haukullaan. Meille Bushman näytti vain lempeän puolensa. Selkeästi saaren vihatuin ja rakastetuin koira.

Tapasimme paljon ihmisiä, jotka olivat tulleet Little Cornille pariksi päiväksi ja olivat vielä 2 viikon jälkeen jumissa paratiisissa. Lähteminen oli vaikeata myös Genille ja Jimille, mukavalle pariskunnalle, jotka ovat reissanneet pian pari vuotta. Ystävystyimme ja naurua riitti! Lopulta me lähdettiin kaikki samalla lennolla ja melkein itku pääsi kun meidän lellimä Bushman ja sen morsian Pinta tuli laiturille asti saattamaan meitä..

Hondurasin kautta Nigaraguaan

Tapasimme Iitun ja Tommin pitkästä aikaa Belizessa, vietimme päivän Hopkinsissa, josta jatkoimme viisumin viimeisenä päivänä matkaa kohti Hondurasia. Ajelimme bussilla Guatemalan kautta lähelle rajaa, jossa yövyimme ja aamulla matkustimme Hondurasiin, Copanin viehättävään kaupunkiin. Harmittaa, että olen laiskistunut valokuvien ottamisen suhteen, Copan oli kaunis paikka, mutta en ottanut yhtaan kuvaa. Oli kiva hengailla taas Iitun ja Tommin kanssa, pojat kävivät kuvaamassa rauniot, tytöt hoitivat asioita. Taas lähti monta kiloa tavaraa Suomeen, nyt rinkka on mukavan kevyt kantaa.

Copanilta matka jatkui Lago de Yojoan lähettyville ja kävimme päiväretkellä pilvimetsässä. Nousu vuorelle alkoi aamuvarhain ja oli hikistä puuhaa! Kiipesimme 5km ylämäkeä ja olimme hiestä märkiä, tukkakin ihan markana,ihan kuin olisi käynyt suihkussa. Kun pääsimme pilviin asti, ilma viileni mukavasti. Meilla oli nuori opaspoika apuna, poika kiipesi tanssikengat jalassa vuorta ylos ja hymyili paljon. Alastulo oli huomattavasti helpompaa ja seuraavana päivänä lihakset kertoivat tehneensä kovasti töitä. Honduras oli meille pikapyrähdys, matkustimme jo viikon jälkeen kohti Nigaraguaa. Samalla jätimme jäähyväiset ystävillemme, Iitu ja Tommi lähtivät hyvin ansaitulle sukelluslomalle Utilaan.

Nigaraguassa olemme käyneet Granadassa (erittäin kaunis kaupunki, josta mulla ei ole yhtään valokuvaa...) ja San Juan de Surissa. Mukavaa olla taas rannalla, tällä kertaa olemme tyynellä valtamerellä. Tassa on paljon rantoja lahimaastossa, joihin voi tehda paivaretkia. San Juan de Sur on hikinen paikka, merestä huolimatta täällä ei käy yhtään tuuli. Huomenna lähdemme kohti Corn Islandia, takaisin Karibian puolelle. Paikka vaikuttaa erittäin lupaavaltaa ja kuuleman mukaan siellä on vähemmän turisteja. Mukava mennä taas viettämään rentoa saarielämää!

Beautiful Belize

Belize kuvina

Viimeisiä päiviä saarella

Gloversilla edelleen. Becky sanoi että ei meidän tarvitse vielä lähteä ja mehän jäätiin sitten vielä kolmanneksi viikoksi. Tällä viikolla saarella ei ole montaa asukkia, täällä on mukavan rauhallista. Me muutettiin veden päällä olevaan cabanjaan Teemun kanssa, siellä käy tuuli mukavasti. Viime päivät ovat olleet tosi kuumia! Ja merivesi on virkistävät 28 astetta :).

Warren, Beckyn poika kertoi eräs ilta meille kalatarinoitaan. Poika on asunut saarella koko elämänsä ja tarinat olivat melkoisia! Kuulimme mm. rauskusta joka hyppäsi veneeseen ja rikkoi veneen moottorin, haista, joka melkein haukkasi räpylöistä kiinni kun Warren oli harppuunakalastamassa ja serkun lähes irronneista sormista kun kala on napannut kiinni ja lukittanut hampaansa lihaan. Tarinoita riitti ja niitä oli kiva kuunnella. Warren on onnellinen kalamies ja sanoikin elämästään saarella: Everyday I am just trying to figure out new ways of catching big fish!

Kalathan täällä ovat melkoisen kokoisia. En koskaan ole nähnyt, kuinka isot kalat hyppivät niin korkealle! Rauskuja näkyy ihan rannasta. Välillä säikähdän, kun snorklatessa ilkeän näköinen ja iso barracuda tulee vastaan. Ja isolla tarkoitan yli metrin mittaista. Mutta ne vaan mulkaisee ja jatkaa matkaansa.Warren vie halukkaita kalastamaan veneellään ja saalis on aina uskomaton läjä kalaa. Ja just niitä metrisiä vonkaleita. Illalla kun kaloja putsataan laiturilla, hait tulevat rantaan syömään.

Viime yönä nukuin riipparissa ja heräsin kun koko cabanja heilui! Säikähdin, mutta Teemu sanoi ulkona vain tuulevan kovasti. Jatkoimme unia. Aamulla kuulin, että Hondurasissa oli 7.1 richterin maanjäristys, joka heilutti myös meidän mökkiä.. Ilmeisesti suuria henkilövahinkoja ei ole sattunut, mutta myös Belizessä on taloja sortunut. Tsunamivaroitus oli jo otettu pois, kun aamulla heräsin ja kuulin uutiset. Hurjaa! Minä olen kokenut maanjäristyksen! Muuten päivä jatkui ihan tavalliseen tapaan, vedessä puljaten.

Ensi viikolla meidän viisumi loppuu täällä Belizessä ja on aika jatkaa matkaa. Tämä saari ja sen asukkaat jäävät mieleeni. Ja joku päivä kun Suomessa taas stressaan elämääni, palaan mielessäni takaisin tänne. Helppoon elämään, kalojen ja korallien valtakuntaan.

Saarielämää

Lauantaina kun pojat saapuivat takaisin Hopkinsista, olimme iloisina vastassa laiturin päässä. Suklaata! Kaljaa! Matka oli kestänyt yli 4 tuntia, koska ihmisiä tuli saarelle niin paljon ja pojat joutuivat hitaaseen veneeseen. Teemu oli nukahtanut veneen kyytiin ja käräytti pahasti kinttunsa.. onneksi palovammat paranivat pian ja tuolla se jo sukeltelee innolla. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri, että saimme ilmaisen viikon täällä! Sukellus on tunnetusti kallista puuhaa, joten mukava bonus, että Teemu pääsee kuvaamaan veden alle ilmaiseksi. Belize on muutenkin kallis maa, mutta ilmainen viikko saarella laittaa meidän matkabudjetin taas kuntoon.

Saaren omistaa erikoinen perhe. Isoäiti on höperö mamma, joka haahuilee pitkin saarta lököttävät uimahousut jalassaan ja komentelee työntekijöitään koko ajan. Hänen ranskalainen ex-miehensä on ollut ensimmäinen sukeltaja Belizessä joskus 40-luvulla. Aikuinen tytär Becky makoilee suurimman osan päivästä riippumatossaan ja surffailee netissä. Beckyltä saa mielenkiintoista faktaa saaresta, hurrikaaneista,kaloista ja koralleista. Lapsia Beckyllä on 3, isommat Warren ja Vicky sukeltavat ja hakevat asiakkaita veneillä, pienin Maddy on välillä kovin turhautunut saarielämään ja itku&huutoraivareita tulee tasaisin aikavälein. Mahtaa olla vaikeaa kun ei ole muita lapsia leikkikaverina. Perheellä on lemmikkeinä susikoiria, marsuja ja kaneja. Saarella asuu myös henkilökuntaa, kokki, sukelluksenope ja työmiehiä. Täällä kuulee mitä kummallisempia juoruja ja tarinoita, on huvittavaa seurata näin läheltä millaista elämä on saarella. Meille tämä on paratiisi, mutta varsinkin nuoremmille asukkaille aika käy takuulla pitkäksi. Maddy on 8-vuotias eikä osaa vielä lukea..en usko että muutkaan lapset ovat käyneet kouluja.

Parina yönä on alkanut satamaan ja riippumatosta on joutunut siirtyä telttaan nukkumaan. Teltassa on mukava kuunnella kuinka sade ropisee ja ulkona myrskyää, aamulla sää taas vaihtuu ja aurinko paistaa lämpimästi. Eilen oli Vincentin syntymäpäivät ja herkuttelimme suklaakakun kera. Mies jaksoi vielä työpäivän jälkeen mennä kalaan ja jälleen kerran söimme erinomaisen illallisen, nuotiolla grillattua kalaa.

Island life

we have spent now one week in the most beautiful island, Glovers Reef. I am so happy that we still have another week ahead of us! The boys went to Hopkins to buy some food for next week and me and Antoinette stayed on the island. I took some pictures this morning when the sun was rising. I am sleeping in my hamock and I wake up every morning when the sun rises. That wouldn't happen back home, at least without the alarm! All the coconuts are free, and you can eat them as much as you want. I hurt my finger the other day trying to crack the thing, it's not very easy! I have also other minor injuries like cuts from the coral and seaurchen spikes in my foot, but hey, that's the island life.

Today we wait for the boys to come with the food, fresh bread for breakfast. Coconut candy is nice when you feel like something sweet- you grate a coconut and fry it with lots of oil and sugar..very good! Tuesday it's Vincent's birthday and I asked the cheff to make a cake for him. We are going to surprise him,hopefully the boys are bringing some beers aswell!

Glovers Reef, Belize

Elämä on ihanaa! Saari on mahtava! Snorklaamme paljon, näkyvyys on erinomainen ja joka päivä löydän jotain uutta ja jännittävää pinnan alta. Olen nähnyt haita, rauskuja, papukaijakaloja, kauniita koralleja, hummereita..meri kuhisee elämää. Tämä paikka on ehkä koko reissun hienoin kokemus! Vincent ja Antoinette asuu rannalla cabanjassa ja meillä on teltta siinä vieressä. Viime yöt olen nukkunut riippumatossa, on mukavaa nukahtaa tähtitaivaan alla. Me syödään ravintolatason annoksia joka ilta, snorklausten jälkeen kalastetaan ja sen jälkeen syödään hyvin. Pari päivää sitten saimme 3 suurta hummeria saaliiksi! Ihan mieletöntä. Hummerin kalastus-aika alkaa vasta 2 viikon päästä, joten jouduimme salakuljettamaan veijarit kotiin ja nautimme illallisen kaikessa hiljaisuudessa pimeän tullen. Eka kerta kun söin hummeria,olipa hyvää!

Koska kukaan meistä ei halunnut vielä lähteä viikon jälkeen täältä pois, oli onnenpotku kun saaren omistaja pyysi Vincentia ja Antoinettea ensi viikoksi tänne töihin sukellusopettajiksi. Teemun neuvottelutaidoilla me kaikki saimme ilmaisen viikon asumisen ja muille vielä sukellukset kaupan päälle. Ihanaa ettei tarvitse vielä lähteä. Käymme ostamassa lisää ruokaa Hopkinsista lauantaina ja edessä on lisää leppoisaa elämää paratiisisaarella.

Belize it!!!

Merta alkoi olla jo kova ikävä ja päätimme jatkaa matkaa Karibialle, Belizeen. Matka Guatemalasta kesti 12 h määränpäähämme Hopkinsiin. Liftasimme aamulla El Rematesta risteykseen, josta bussit lähtevät Belizen rajalle. Pääsimme erään ystävällisen perheen pickupin lavalla kätevästi odottelemaan seuraavaa kyytiä ja pian pakettiauto saapuikin. Laskin, että pienessä pakettiautossa meitä oli 25 ihmistä plus kuski kyydissä. Matkailun riemua! Takamus mustelmilla, mutta hymyssä suin kohti uutta seikkailua.

Hopkinsia kutsutaan Belizen ystävällisimmäksi kyläksi ja päätimme lähteä katsomaan pitääkö tämä paikkaansa. Dangriga on lähin kaupunki, josta busseja Hopkinsiin menee 2päivässä. Meillä oli 4 tuntia aikaa seuraavaan bussiin ja päätimme koittaa onneamme ja yrittää liftata Hopkinsin risteyksestä kylään. Meni siinä melkein tunti, mutta lopulta saimme kyydin. Risteyksessä oli paljon muitakin kyläläisiä liftaamassa, ja meille naureskeltiin kovasti. Iloista porukkaa selkeästi, tytöt repeilivät meidän hassulle tavalle puhua, oli hilpeää odotella kyytiä kylille.

Asukkaat täällä ovat Garifuna-kansaa, mustia, jotka puhuvat omaa erikoista kieltään. Puhe kuullostaa englannilta, mutta et kuitenkaan ymmärrä mitään. Kaikki puhuvat myös englantia ja espanjaa täällä ei osaa kukaan. Täysin erilainen uusi maa!
Saimme vinkin paikallisesta Julielta majoituksesta ja päädyimme Tanias guesthouse-nimiseen paikkaan, jota pitää mukava perhe. Lapsia on 6 ja saan pienimmiltä uuden kampauksen päivittäin. Viihdyn täällä niin hyvin! Ihmiset ovat kerrassaan hurmaavia. Kylässä ei ole mitään tekemistä, täällä on yksi kyläraitti ja pari ruokapaikkaa. Lihava musta mamma on pitänyt minut hyvissä ruoissa, laihdutut kilot alkavat tulla nopeasti takaisin. Täällä ei ole myöskään paljon muita turisteja, nyt on off season. Kyläläiset ajelevat pyörällä vastaan ja moikkailevat raitilla iloisesti, kuulet allright ja hello monta kertaa päivässä. Hopkins on sympaattinen paikka.

Meidän naapurissa asuu ranskalainen pariskunta Vincent ja Antoinette. He ovat molemmat sukelluksenopettajia ja lähdemme sunnuntaina viikoksi Glovers reef- saarelle telttailemaan yhdessä. Odotan jo innolla!

Tikal, Guatemala

Guatemalan parasta antia oli Tikal, jonne lähdimme aamuvarhain heti kuudelta, kun paikka aukeaa. Pääsimme nauttimaan raunioista ja elämää täynnä olevasta luonnosta ennen turistiryhmiä ja kävelimme raunioilla monta tuntia. Eläimetkin olivat aamulla virkeinä, näimme mm. papukaijoja, hämäkkiapinoita ja white-noased goateja. Lisäksi näimme paljon erilaisia lintuja, sympaattinen tukaanikin lenteli ihan vierestä! Tikal on 3000 vuotta vanha 100 000 asukkaan metropoli, joka löydettiin uudelleen 1800-luvun lopussa. Erittäin vaikuttava kokemus.