Beautiful Belize

Belize kuvina

Viimeisiä päiviä saarella

Gloversilla edelleen. Becky sanoi että ei meidän tarvitse vielä lähteä ja mehän jäätiin sitten vielä kolmanneksi viikoksi. Tällä viikolla saarella ei ole montaa asukkia, täällä on mukavan rauhallista. Me muutettiin veden päällä olevaan cabanjaan Teemun kanssa, siellä käy tuuli mukavasti. Viime päivät ovat olleet tosi kuumia! Ja merivesi on virkistävät 28 astetta :).

Warren, Beckyn poika kertoi eräs ilta meille kalatarinoitaan. Poika on asunut saarella koko elämänsä ja tarinat olivat melkoisia! Kuulimme mm. rauskusta joka hyppäsi veneeseen ja rikkoi veneen moottorin, haista, joka melkein haukkasi räpylöistä kiinni kun Warren oli harppuunakalastamassa ja serkun lähes irronneista sormista kun kala on napannut kiinni ja lukittanut hampaansa lihaan. Tarinoita riitti ja niitä oli kiva kuunnella. Warren on onnellinen kalamies ja sanoikin elämästään saarella: Everyday I am just trying to figure out new ways of catching big fish!

Kalathan täällä ovat melkoisen kokoisia. En koskaan ole nähnyt, kuinka isot kalat hyppivät niin korkealle! Rauskuja näkyy ihan rannasta. Välillä säikähdän, kun snorklatessa ilkeän näköinen ja iso barracuda tulee vastaan. Ja isolla tarkoitan yli metrin mittaista. Mutta ne vaan mulkaisee ja jatkaa matkaansa.Warren vie halukkaita kalastamaan veneellään ja saalis on aina uskomaton läjä kalaa. Ja just niitä metrisiä vonkaleita. Illalla kun kaloja putsataan laiturilla, hait tulevat rantaan syömään.

Viime yönä nukuin riipparissa ja heräsin kun koko cabanja heilui! Säikähdin, mutta Teemu sanoi ulkona vain tuulevan kovasti. Jatkoimme unia. Aamulla kuulin, että Hondurasissa oli 7.1 richterin maanjäristys, joka heilutti myös meidän mökkiä.. Ilmeisesti suuria henkilövahinkoja ei ole sattunut, mutta myös Belizessä on taloja sortunut. Tsunamivaroitus oli jo otettu pois, kun aamulla heräsin ja kuulin uutiset. Hurjaa! Minä olen kokenut maanjäristyksen! Muuten päivä jatkui ihan tavalliseen tapaan, vedessä puljaten.

Ensi viikolla meidän viisumi loppuu täällä Belizessä ja on aika jatkaa matkaa. Tämä saari ja sen asukkaat jäävät mieleeni. Ja joku päivä kun Suomessa taas stressaan elämääni, palaan mielessäni takaisin tänne. Helppoon elämään, kalojen ja korallien valtakuntaan.

Saarielämää

Lauantaina kun pojat saapuivat takaisin Hopkinsista, olimme iloisina vastassa laiturin päässä. Suklaata! Kaljaa! Matka oli kestänyt yli 4 tuntia, koska ihmisiä tuli saarelle niin paljon ja pojat joutuivat hitaaseen veneeseen. Teemu oli nukahtanut veneen kyytiin ja käräytti pahasti kinttunsa.. onneksi palovammat paranivat pian ja tuolla se jo sukeltelee innolla. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri, että saimme ilmaisen viikon täällä! Sukellus on tunnetusti kallista puuhaa, joten mukava bonus, että Teemu pääsee kuvaamaan veden alle ilmaiseksi. Belize on muutenkin kallis maa, mutta ilmainen viikko saarella laittaa meidän matkabudjetin taas kuntoon.

Saaren omistaa erikoinen perhe. Isoäiti on höperö mamma, joka haahuilee pitkin saarta lököttävät uimahousut jalassaan ja komentelee työntekijöitään koko ajan. Hänen ranskalainen ex-miehensä on ollut ensimmäinen sukeltaja Belizessä joskus 40-luvulla. Aikuinen tytär Becky makoilee suurimman osan päivästä riippumatossaan ja surffailee netissä. Beckyltä saa mielenkiintoista faktaa saaresta, hurrikaaneista,kaloista ja koralleista. Lapsia Beckyllä on 3, isommat Warren ja Vicky sukeltavat ja hakevat asiakkaita veneillä, pienin Maddy on välillä kovin turhautunut saarielämään ja itku&huutoraivareita tulee tasaisin aikavälein. Mahtaa olla vaikeaa kun ei ole muita lapsia leikkikaverina. Perheellä on lemmikkeinä susikoiria, marsuja ja kaneja. Saarella asuu myös henkilökuntaa, kokki, sukelluksenope ja työmiehiä. Täällä kuulee mitä kummallisempia juoruja ja tarinoita, on huvittavaa seurata näin läheltä millaista elämä on saarella. Meille tämä on paratiisi, mutta varsinkin nuoremmille asukkaille aika käy takuulla pitkäksi. Maddy on 8-vuotias eikä osaa vielä lukea..en usko että muutkaan lapset ovat käyneet kouluja.

Parina yönä on alkanut satamaan ja riippumatosta on joutunut siirtyä telttaan nukkumaan. Teltassa on mukava kuunnella kuinka sade ropisee ja ulkona myrskyää, aamulla sää taas vaihtuu ja aurinko paistaa lämpimästi. Eilen oli Vincentin syntymäpäivät ja herkuttelimme suklaakakun kera. Mies jaksoi vielä työpäivän jälkeen mennä kalaan ja jälleen kerran söimme erinomaisen illallisen, nuotiolla grillattua kalaa.

Island life

we have spent now one week in the most beautiful island, Glovers Reef. I am so happy that we still have another week ahead of us! The boys went to Hopkins to buy some food for next week and me and Antoinette stayed on the island. I took some pictures this morning when the sun was rising. I am sleeping in my hamock and I wake up every morning when the sun rises. That wouldn't happen back home, at least without the alarm! All the coconuts are free, and you can eat them as much as you want. I hurt my finger the other day trying to crack the thing, it's not very easy! I have also other minor injuries like cuts from the coral and seaurchen spikes in my foot, but hey, that's the island life.

Today we wait for the boys to come with the food, fresh bread for breakfast. Coconut candy is nice when you feel like something sweet- you grate a coconut and fry it with lots of oil and sugar..very good! Tuesday it's Vincent's birthday and I asked the cheff to make a cake for him. We are going to surprise him,hopefully the boys are bringing some beers aswell!

Glovers Reef, Belize

Elämä on ihanaa! Saari on mahtava! Snorklaamme paljon, näkyvyys on erinomainen ja joka päivä löydän jotain uutta ja jännittävää pinnan alta. Olen nähnyt haita, rauskuja, papukaijakaloja, kauniita koralleja, hummereita..meri kuhisee elämää. Tämä paikka on ehkä koko reissun hienoin kokemus! Vincent ja Antoinette asuu rannalla cabanjassa ja meillä on teltta siinä vieressä. Viime yöt olen nukkunut riippumatossa, on mukavaa nukahtaa tähtitaivaan alla. Me syödään ravintolatason annoksia joka ilta, snorklausten jälkeen kalastetaan ja sen jälkeen syödään hyvin. Pari päivää sitten saimme 3 suurta hummeria saaliiksi! Ihan mieletöntä. Hummerin kalastus-aika alkaa vasta 2 viikon päästä, joten jouduimme salakuljettamaan veijarit kotiin ja nautimme illallisen kaikessa hiljaisuudessa pimeän tullen. Eka kerta kun söin hummeria,olipa hyvää!

Koska kukaan meistä ei halunnut vielä lähteä viikon jälkeen täältä pois, oli onnenpotku kun saaren omistaja pyysi Vincentia ja Antoinettea ensi viikoksi tänne töihin sukellusopettajiksi. Teemun neuvottelutaidoilla me kaikki saimme ilmaisen viikon asumisen ja muille vielä sukellukset kaupan päälle. Ihanaa ettei tarvitse vielä lähteä. Käymme ostamassa lisää ruokaa Hopkinsista lauantaina ja edessä on lisää leppoisaa elämää paratiisisaarella.

Belize it!!!

Merta alkoi olla jo kova ikävä ja päätimme jatkaa matkaa Karibialle, Belizeen. Matka Guatemalasta kesti 12 h määränpäähämme Hopkinsiin. Liftasimme aamulla El Rematesta risteykseen, josta bussit lähtevät Belizen rajalle. Pääsimme erään ystävällisen perheen pickupin lavalla kätevästi odottelemaan seuraavaa kyytiä ja pian pakettiauto saapuikin. Laskin, että pienessä pakettiautossa meitä oli 25 ihmistä plus kuski kyydissä. Matkailun riemua! Takamus mustelmilla, mutta hymyssä suin kohti uutta seikkailua.

Hopkinsia kutsutaan Belizen ystävällisimmäksi kyläksi ja päätimme lähteä katsomaan pitääkö tämä paikkaansa. Dangriga on lähin kaupunki, josta busseja Hopkinsiin menee 2päivässä. Meillä oli 4 tuntia aikaa seuraavaan bussiin ja päätimme koittaa onneamme ja yrittää liftata Hopkinsin risteyksestä kylään. Meni siinä melkein tunti, mutta lopulta saimme kyydin. Risteyksessä oli paljon muitakin kyläläisiä liftaamassa, ja meille naureskeltiin kovasti. Iloista porukkaa selkeästi, tytöt repeilivät meidän hassulle tavalle puhua, oli hilpeää odotella kyytiä kylille.

Asukkaat täällä ovat Garifuna-kansaa, mustia, jotka puhuvat omaa erikoista kieltään. Puhe kuullostaa englannilta, mutta et kuitenkaan ymmärrä mitään. Kaikki puhuvat myös englantia ja espanjaa täällä ei osaa kukaan. Täysin erilainen uusi maa!
Saimme vinkin paikallisesta Julielta majoituksesta ja päädyimme Tanias guesthouse-nimiseen paikkaan, jota pitää mukava perhe. Lapsia on 6 ja saan pienimmiltä uuden kampauksen päivittäin. Viihdyn täällä niin hyvin! Ihmiset ovat kerrassaan hurmaavia. Kylässä ei ole mitään tekemistä, täällä on yksi kyläraitti ja pari ruokapaikkaa. Lihava musta mamma on pitänyt minut hyvissä ruoissa, laihdutut kilot alkavat tulla nopeasti takaisin. Täällä ei ole myöskään paljon muita turisteja, nyt on off season. Kyläläiset ajelevat pyörällä vastaan ja moikkailevat raitilla iloisesti, kuulet allright ja hello monta kertaa päivässä. Hopkins on sympaattinen paikka.

Meidän naapurissa asuu ranskalainen pariskunta Vincent ja Antoinette. He ovat molemmat sukelluksenopettajia ja lähdemme sunnuntaina viikoksi Glovers reef- saarelle telttailemaan yhdessä. Odotan jo innolla!

Tikal, Guatemala

Guatemalan parasta antia oli Tikal, jonne lähdimme aamuvarhain heti kuudelta, kun paikka aukeaa. Pääsimme nauttimaan raunioista ja elämää täynnä olevasta luonnosta ennen turistiryhmiä ja kävelimme raunioilla monta tuntia. Eläimetkin olivat aamulla virkeinä, näimme mm. papukaijoja, hämäkkiapinoita ja white-noased goateja. Lisäksi näimme paljon erilaisia lintuja, sympaattinen tukaanikin lenteli ihan vierestä! Tikal on 3000 vuotta vanha 100 000 asukkaan metropoli, joka löydettiin uudelleen 1800-luvun lopussa. Erittäin vaikuttava kokemus.

Palenque

San Cristobal oli ihana kaupunki, mutta aika siellä kului valitettavasti sairastaen. Kävin lopulta lääkärissä, joka määräsi minut matokuurille, parasiitteja koko tyttö täynnä.. antibiootit, jotka sain olivat tosi vahvoja ja pistivät elimistön koville. 5 päivän kuurin jälkeen (ja about 5 laihdutun kilon jälkeen) olo alkoi tuntumaan siedettävältä. Samaan aikaan luimme uutisia leviävästä sikainfluenssasta ja teki mieli päästä kaupungista pian pois. Yhtään tartuntaa ei olla vielä havaittu Chiapasissa, mutta silti kuumotti lukea uutisointia viruksen leviämisestä. Osalla ihmisistä oli suojamaskit San Cristobalissakin.

Päätimme jatkaa matkaa, viimeiseen Meksikon etappiimme Palenqueen. Vesiputoukset saa jäädä possuinfluenssan takia, mutta Palenquessa on viidakkorauniot, jotka vaikuttavat käymisen arvoiselta paikalta. Bussimatka meni hyvin, vähän jännitti miten vatsa suhtautuu. Teemu on nyt vuorostaan vähän kipeänä, mutta gatorate pitää miehen pystyssä. Pääsimme illansuussa perille ja San Cristobalin viileän ilman jälkeen tuntui tosi kuumalta, kun astui ulos ilmastoidusta bussista. Otimme taksin El Panchaniin, 5km Palenquen kaupungista viidakkoon päin, lähelle raunioita. Saavuimme ihanaan cabanja-kylään, josta nopeasti löysimme halvan majoituksen. Olo on niin kovin onnellinen kun parasiitit jäi Cristobaliin ja yhtäkkiä olen satumaisessa paikassa, jossa viidakon äänet ympäröivät minut! Eikä ole hyttysiä-ihmeellistä!

Sikainfluenssakin tuntui kaukaiselta jutulta luonnon helmassa. Ihmisiä oli vähemmän, kenellakaan ei ollut pelottavia maskeja naamallaan. Kulutimme viimeiset pesot loppuun, laakariinkin meni taas rahaa, mutta nyt viimein nayttaisi silta, etta olen vihdoin parantunut.11 paivaa kesti! Kavimme katsomassa Palenquen rauniot viimeisena paivana kun se oli mahdollista, seuraavana paivana kaikki Meksikon rauniot sulkeutuivat turvatoimena sikainfluenssaa vastaan.

Eilen saavuimme Guatemalaan, Floresiin. Kyyti, 2 autoa ja 1 vene, kesti 10 tuntia. Olemme saarella, mukava olla taas veden aarella. Taalla on hyva levahtaa pari paivaa!